epäonnistumisen tunne, usko kadonnut...

Tiedättekö sen tunteen kun tunnet epäonnistuvasi kaikessa, itse et usko itseesi..

eikä sen puoleen kyllä ketään muukaan?
Lähipäivinä taas olen kuullut seuraavaa " Turhaan edes käyt tota alaa loppuun kun et pysty tekemään sen alan töitä. Hae yhteishaussa jollekkin muulle alalle. " Jumalauta, mä en turhaan ole käynyt kohta kahta vuotta tätä alaa, ja mä sentään YRITÄN löytää TÖITÄ! Kun tuota kuulee tarpeeksi, alkaa oikeasti tuntemaan itsensä epäonnistuneeksi surkimukseksi. 


Miksei ihmiset vain voi luottaa, vinkkejä voi tottakai antaa mutta voisi myös ajatella mitä sitä suustaan päästää.


Tänään tarkoitus tehdä cv loppuun ja hakea yhteen paikkaan töihin. Nyky yhteiskunta ja sen tilanne: et pärjää kovinkaan pitkään ellet töitä saa, tai et kovinkaan hyvin. Sitten ihmetellään kun porukka nappailee pikavippejään yms...


Turhauttavaa edes yrittää tehdä mitään kun samantien jostain suunnasta tulee sitä paskaa niskaan, ja myös silloin ellet tee yhtään mitään.

Tsempatkaa & auttakaa toisianne, älkää lannistako. <3

Muoti on vääristänyt minäkuvat..

Nyt on ollut paljon sosiaalisessa mediassa näkyvissä se, että miten ihmisten ulkonäköä ja etenkin kokoa kommentoidaan. Ihmisillä ei näytä olevan parempaa tekemistä kuin kommentoida toisten kokoa vaikkei se niiden perseitä millään tavalla kutitakkaan.


Itse olen myös kokenut tuota samaa, en nyt lähiaikoina mutta aiemmin. Mm. seuraavia kuullut enemmän tai vähemmän: " Hyi vittu! Olisit kaunis jos tiputtaisit painoos." " Ei sua jaksais kauaa katella " ja sun muuta vastaavaa. Tottakai se sattuu ja sitä jää miettimään ja loppujen lopuksi siihen alkaa itsekkin uskomaan. Ajatukset siitä, että on liian iso, ruma, läski ja sellainen jota ketään ei tahdo pinttyvät mieleen yllättävänkin helposti. Itse tiedän sen, etten miellytä kaikkia eikä tarvitsekkaan. Joo, mulla on ylipainoa, mutta tietääkseni se on mun oma murheeni. Jos haluan syödä suklaalevyn päivässä, niin syön sen. Jos haluan aloittaa dietin niin aloitan.





Jokaisen naisen ja miehen tulisi saada käyttää juuri sellaisia vaatteita kuin haluaa, ilman että saisi ilkeitä katseita. Vaikka aina se pelätty selluliitti heiluisikin kävellessä, haittaako se? Eikö se riitä että itse on tyytyväinen itseensä. Jos haluan käyttää minishortseja, tietäen että niinsanottu " ylimääräinen " näkyy, minähän käytän. Sen ei pitäisi olla keneltäkään pois. Jos haluan mennä rannalle bikinit päällä, minä menen. Kenenkään ei pitäisi yrittää miellyttää muita kuin itseään.


Päätätte itse sen, millaisia olette. Mitä syötte ja mitä teette. Älkää antako muiden vaikuttaa siihen. Olette koosta ja ulkonäöstänne huolimatta kauniita ja selviytyjiä! <3

Uskon ja osittain tiedänkin sen että joku ajattelee miten tämän kehtasin tehdä. Pilasin ehkä heidän päivänsä, heidän mielensä saastui luettuaan ja nähtyään tämän? Mutta arvatkaa mitä? Ei Kiinnosta, olen oma itseni. En suostu laihduttamaan sen takia että joidenkin silmät eivät kestä nähdä tälläisä. Entä sitten, jos olen onnellinen tälläisenä, enkö saa olla?

 Nykyään aivan liian monessa paikassa jankutetaan laihduttamisesta, siitä millaiselta meidän kuuluisi näyttää? Kuuluisiko meidän näyttää siltä että emme ole syöneet vuoteen, pelkkää luuta ja nahkaa, kaikki samanlaisia?


Toivon suuresti, että tämä pistää edes jonkun ajattelemaan omaa käytöstään muita kohtaan. Sellaisen ihmisen käytösä joka karttaa kaukaa sellaiset ihmiset joiden ulkonäkö heitä ei miellytä, tai jota jonkun ulkonäkö ällöttää.


Kyllä, minulla niinkuin varmaan kaikille on päiviä kun tekisi mitä vaan että olisi pienempi, isompi tai ihan sama mitä, mutta jollain tavalla erilainen. Itselläni on viikoittain, mutta sitten taas niitä hyviäkin päiviä, että osaa suhtautua kroppaansa ja ulkonäköönsä positiivisesti. Niinäpäivinä toivoo että se tunne ja olotila pysyisivät kaikki päivät.

PS. Ja nyt menen hyvällä omatunnolla jääkapille ja mietin mitä seuraavaksi söisin! ;)

Uupunut

Lopetin lääkityksen tossa pari viikkoa sitten kun, huomasin ettei niistä enään ollut apua, ei edes kahdesta ja totesin että parempi ehkä lopettaa. Tunteet ja olotilat eivät kyllä ole lopettamisen myötä. Kaikki tuntuu niin " oudolta ". Vituttaa jatkuvasti, ahdistaa, masentaa, ja ennenkaikkea hirveintä on se että avopuolisolleni puran jatkuvasti sitä. Olen huono keksimään keinoja miten saisin purettu sen fiksummin. Ei ole hyvä olla missään. En muista koska olisin ollut kokopäivän oikeasti iloinen. Onnellinen olen, mutta iloinen. Paikkakunta vaikuttaa, mutta mieliala sitäkin enemmän
Pitäisi kai miettiä mitä oikeasti haluan elämältäni. En ole edes varma mitä enään haluan opiskella tai mitä tahdon elämältäni.

Pari viikkoa sitten käytiin myös hakemassa uudet tatuoinnit. Itsellä jäi vielä keskeneräiseksi mutta kyllä sitä vielä jatketaan.

Olen huono kiittämään ketään, mutta olen hyvin kiitollinen naapureille, parille luokkakaverille, perheelleni ja avopuolisolleni siitä että jaksavat tätä mielialan heittelyä. Ilman heitä, tuskin olisin täällä enää.

Haluan vain rentoutua, mutta miten? Uskokaa tai älkää, se ei ole niin helppoa kuin uskoisi.

Ylipaino ja ulkopuolisten reagointi asiaan

Ylipainoisia ihmisiä tuijotellaan kaduilla kuin mitäkin " roskasakkia", saatetaan huudella perään esimerkiksi " Voi v*tun läski! Laihduttaisit! " tai jotain muuta vastaavaa, ilveillään yms. Mutta miksi?Ei ylipainoisille tarvitse sitä erikseen kertoa, ja pilata heidän päiväänsä sillä. Eikö jokainen saa olla sellainen kuin haluaa. Esimerkiksi, Vaikka ihminen painaisi 200 kg hän voi olla silti onnellinen. Ei se paino, vaan se miten ihminen voi ja onko itse tyytyväinen.
Muiden ei tarvitse alkaa urputtamaan toisen painosta, kohteliaasti voi tietenkin kysyä josko toinen lähtisi lenkille kanssaan yms.
Kaikki painoindeksit ynnä muut vastaavat ovat omasta mielestäni täyttä kuraa. Jos joku haluaa olla normaali painoinen, tai hoikempi, ei tarvitse tuijotella taulukoita vaan tekee töitä sen eteen että itse on tyytyväinen.

Se ei auta, jos ulkopuoliset sanovat että olet hyvä noin tai jotain vastaavaa. Jos ihminen ei itse hyväksy itseään, ei siihen auta muiden hyväksyvät mielipiteet. tietenkin voi edesauttaa asiaa mutta ei se ihmisen päätä saa käännettyä.

Yllä olevassa kuvassa on ylipainoine ihmisestä magneettikuvassa.
Ylimääräinen rasva yms. Rasittaa kehoa, josta normaalisti koituu kipua. Siltikin. Ihminen joka on tuon kokoinen, hän päättää itse mitä tekee. Ei se huutelu, somessa kommentointi ja muut vastaavat auta siihen mitään. Pahimillaan vain pahentaa toisen oloa, ja jotkut turvautuvat tunnesyömiseen.

Myönnän, itse olen tunnesyöjä - ja se ei todellakaan ole kivaa. Täytyy vain koittaa keksi jotain muuta syömisen tilalle.


Jokaisella on oikeus olla juuri sellainen, sen kokoinen kuin itse haluaa. Älkää te muut joiden silmää ei satu miellyttämään vavautuko kommentoimaan. Jos on pakko niin tehkää se päänne sisällä.

Lapset ennen ja nyt

Itse olen havainnoinut tässä viime vuosina että lasten ja nuorten älylaitteisen käyttö on lisääntynyt.

Ennen vanhaan lapset leikkivät pihalla ulkoleikkejä, leikkivät nukeilla, legoilla, autoilla yms. Mutta mitä he tekevät nykyisin? Tuijottavat puhelimien, tietokoneiden, tablettien ynnä muiden laitteiden näyttöjä.



Itse voin ylpeänä sanoa että itse leikin pienenä ulkona, barbeilla yms. Kirkonrottaa, polttopalloa, lipunryöstä, piilosta yms. On surullista nähdä miten lapset istuvat sisällä puhelimien kanssa, päivittelevät uusilla kuvillaan instagramia, facebookkiaan ja muita sosiaalisia medioita.
Mielestäni lapsilla ja nuorilla pitäisi olla jotain muutakin elämää kuin se älylaite ja sosiallinen media. Tämä on tietenkin minun mielipiteeni, muut saatte olla muuta mielipidettä jos siltä tuntuu.
Mutta miettikää nyt itsekkin. Mitä on mennyt vikaan? Lapset kiukuttelevat kun sanotaan että nyt se laite pois ja ulos? Aiemmin lapset menivät ilomielin ja keksivät jopa tekemistä ulkona, toisin kuin nykyisin.

Muuttaisitteko itse lastenne/omaa älylaitteiden käyttöänne? 

Viiltely

Tällä blogikirjoituksella en todellakaan halua yllyttää ketään, vaan kertoa mitä se on, ja keinot miten itse pääsin eroon viiltelystä.


Viiltely on asia mikä kertoo ihmisen pahasta olosta, ja joka on ainakin omaan silmääni yleistynyt suomessa räjähdysmäisesti. Itse olen myös muistaakseni 6-9 luokilla sitä harrastanut ja nyt näin jälkeen päin ajateltuna, se oli yksi tyhmimmistä virheistä minkä olen tehnyt.

Nuorten keskuudessa viiltelyä pidetään joko todella " hienona " asiana, tai ihmiset alkavat haukkumaan Emoksi. Nuoret ( en väitä että kaikki, mutta osa ainakin ) eivät ymmärrä sitä, kuinka vakavasta asiasta on kyse. Eivät ymmärrä että ihminen yrittää purkaa pahaa oloa. Vaikka nuorella on paha olla, muut voivat nähdä hänet siltikin iloisena, menestyvänä, pidettynä kaverina ja kaikin puolin hyvä kuntoiselta.
Myös vanhemmilta on osittain helppo peitellä asiaa. Mutta se ei kannata. Mitä pikemmin vanhemmat, koulun terveydenhoitaja tai joku muu aikuinen/ vanhempi tietää sen parempi. Kukaan ei ansaitse niin pahaa oloa että täytyy itseään vahingoittaa.


Mikä voi edesauttaa pahaa oloa? Esimerkiksi. Koulukiusaaminen, vanhemmat ( esimerkiksi vanhempien päihteiden käyttö), vanhempien ero, raiskaus ja kaikki vastaavat.

Asiaa ei auta jollei kaverit huomioi sitä vaikka tietäisivätkin. Ei auta jos  kaverit ovat vain niin että " lopeta toi. Ei se oo niin vaikeeta! " tai " Mikä sua vaivaa? et voi olla noin säälittävä! " yms. Kaveripiiri ei varmaan ymmärrä sitä jollei itse ole tuntenut niin pahaa oloa että on viillellyt. Se ei auta jos käsketään lopettamaan. Viiltelyn lopettaminen on vaikeaa, ja se lopettamis prosessi voi olla pitkä. Itse olen ollut nyt melkein vuoden viiltelemättä, ja edelleen, tarpeeksi pahan olon tullessa tulee mieleen että " mitä jos..? jos yhden. Ei kukaan sitä huomaa. " Mutta ei, täytyy keksiä keino miten pystyy irtautumaan siitä.

Nuori voi syyllistää itseään jostain tapahtumasta/asiasta mihin ei oikeasti olisi voinut itse vaikuttaa. Se on huono juttu.
Viiltely voi yltyä jopa siihen pisteeseen että ihinen harkitsee itsemurhaa, ja saatta jopa toteuttaa/yrittää toteuttaa sen. Niinkuin itse. Siinä tilassa oleva ihminen keksii kyllä keinot siihen. Valitettavaa että jotkut onnistuvat yrityksissään. Osa taas ei, mikä on hyvä. Siinävaiheessa ainakin normaalisti ihmiset ympärillä huomaa ja saat apua.
Viiltelyn jälkeen jää ikuisesti arvet. Jotkut saattavat kadota vuosien mittaa, mutta suurin osa jää näkyviin.

Ette halua aina olla selittämässä miksi olette viillelleet, kun joku näkee, ja kysyy arvistanne.

Miten itse pääsin eroon? Ihan ensimmäinen, ja suuri kiitos kuuluu Ylä-aste aikaiselle psykiatrille. Ilman häntä, en välttämättä enään olisi täällä. Hän ymmärsi, kuunteli ja kertoi vinkkejä miten saisin oloni paremmaksi. Piirtäminen, ja kirjoittaminen ovat myös auttaneet, sekä valokuvaaminen. Valokuvaaminen sai minut ulos neljänseinän sisältä ja unohtamaan hetkeksi kaiken sen paskan. Kirjoittamalla ja piirtämällä sain tuotua ne paremmin esille ja itse paremmin käsiteltyä asiaa. Perheeni on ollut tukenani, ilman heitä, en tiedä missä olisin ilman heitä!
Ja vielä, vajaa vuosi sitten elämääni ilmestynyt, nykyinen avopuolisoni, kiitos myös hänelle. <3

Toivon että nuoret ja miksei aikuisetkin jotka ovat valmiita luovuttamaan, puhukaa jollekkin läheiselle, koulun terveydenhoitajalle, vanhemmille, psykiatrille. Mutta älkää alentuko viiltelemään tai päättämään elämäänne. Olette tärkeitä ja jokaisella on varmasti edes yksi hyvä syy jäädä tänne maanpäälle. Vaikkei siltä tunnukkaan, ihmiset ympärillänne rakastakaa teitä, rakastakaa myös itse itseänne älkääkä tehkö sitä! <3

Loman tarpeessa..

Joskus sitä miettii että mikä on mennyt vikaan kun olet jossain vaikeassa tilanteessa, mieli on maassa tai joku asia ei ole mennyt niinkuin haluat. Itselläni tuli tänä iltana jälleen kerran kyseinen tilanne, enkä keksinyt syytä. Kotona pitäisi siivota ja tehdä ruokaa, sen ohella pitäisi käydä koulussa. Jollen kotona siivoa, alkaa ahdistamaan entistä enemmän. Jollen käy koulussa ihmiset hyökkää niskaan että " poissaoloja on niin kauheesti. Pakko tukla nyt vaan ". No entäs jollen pysty?? Miten olen päästänyt itsenk tähän tilanteeseen että mikään ei tunnu maistuvan, ei kotityöt, ei kouku yms. 

Ystäviä koitan auttaa minkä pystyn mutta entä muu? Ei muusta tule pahemmin lasta eikä paskaa. Koulun jälkeen akmina hyvin väsynyt eikä jaksa tehdä mitään, mutta kun olisi pakko. Loman tarpeessa.. muttei lomatkaan sen kummemmin helpota tilannetta.